Korukurssilla mieli rentoutuu
Jokainen meistä viettää aikaa päivittäin tietokoneen tai television ääressä, jonka vastapainoksi mieli kaipaa täydellistä rentoutumista. Designhuone on järjestänyt vuodesta 2007 lähtien korukursseja Uudella maalla ja Hämeessä. Designhuoneen korukurssilla voit viettää hetken omaa aikaa, poissa kiireisestä arjesta. Korukurssit rentouttavat mieltä ja tuovat onnistumisen tunteita sinulle, ystäväpiirille tai työyhteisölle. Itse käsillätekeminen on arvokas taito, jonka aktivoiminen on yllättävän helppoa.
Monen vuoden kokemuksella voimme sanoa, että kaikki onnistuvat korukursseillamme!
Yleiset korukurssit
Yleiset korukurssit yksityishenkilöille järjestetään pääasiassa Designhuoneen omalla työhuoneella Helsingin Kalliossa syys- ja kevätlukukaudella. Näille suosituille korukursseille ilmoittaudutaan netin kautta. Paikka kannattaa varata heti kurssin ilmestyttyä kalenteriin. Lisätietoja eri kursseista.
Maksuvälineet
![]()
Kurssimaksut laskutamme pääsääntöisesti asiakkaalta sähköpostitse. Kurssin voi maksaa myös Smartum-kulttuurisetelillä. Materiaalit voi maksaa käteisellä kurssin lopuksi tai laskulla kurssin jälkeen.
Tilauskorukurssit
(esim. virkistyspäivä, polttarit, ystävien tai työyhteisön rentoutumispäivä, lahja ystävälle tai kummilapselle, pikkujoulut) järjestetään Designhuoneen työhuoneella tai asiakkaan omissa tiloissa tarpeen mukaan. Tilauskurssin kesto voi olla 1-5 tuntia ja se voidaan järjestää sekä arkena, että viikonloppuna. Osallistujia voi olla kerralla 5-20 henkeä / kurssi. Asiakkaan omissa tiloissa järjestettävän kurssin teema voi olla esimerkiksi aidot helmet tai hopealanka. Designhuoneen tiloissa voi edellisten lisäksi järjestää myös kierrätyskorukursseja. Kysy lisää!
Designhuoneen korukursseja voi tilata myös osaksi työhyvinvointipäivää (tyhy/tyky), kesäjuhlia, pikkujouluja tai asiakasiltaa. Tarjoamme myös kokonaisvaltaisia paketteja kehon & mielen hyvinvointiin. Lue lisää.
Maksuvälineet
Tilauskurssit laskutamme pääsääntöisesti sähköpostitse yhdellä laskulla. Työntekijät voivat maksaa kurssimaksuja myös Smartum-kulttuurisetelillä.
Työväenopistojen korukurssit
järjestetään Espoon työväenopistossa ja Harjulan kansanopistossa Lahdessa pääasiassa syys- ja kevätlukukaudella. Kurssien teemat (mm. perhekurssi, aidot helmet, neulo & virkkaa hopealangalla, kierrätyskorut, mikrorakukorut) ja opetuspaikat vaihtelevat vuosittain. Kursseille ilmoittaudutaan opistojen omien sivujen kautta.
Katso Designhuoneen korukurssit:
Ehdota Designhuoneen korukurssia myös oman paikkakuntasi opistoon lähettämällä sähköpostia opiston suunnitteluopettajalle!

